Nurmijärven musikantit ry
 

Olemme joukko eturivin musiikin ammattilaisia ja kulttuurivaikuttajia. Teemme päivätyötämme mm. Helsingin kaupunginorkesterissa, Radion sinfoniaorkesterissa, Suomen Kansallisoopperassa, Tapiola Sinfoniettassa, Kaartin soittokunnassa, Nurmijärven musiikkiopistossa ja freelancereina.

 

Keväällä 2013 toteutimme pitkäaikaisen haaveen perustaa Nurmijärvelle klassisen musiikin festivaali.

 

Johtoajatuksemme on tuoda esille omaa ammattiosaamistamme Nurmijärven kulttuurielämää rikastuttamaan ja sitä osaltaan kehittämään. Pitkän aikavälin tavoitteenamme on kehittää Syksy Soi! -festivaalista koko kunnan kulttuuritapahtuma, josta kaikki löytävät itselleen sopivaa ohjelmaa, ikään tai asemaan katsomatta. Haluamme perehdyttää kuntalaisia korkeatasoisen klassisen musiikin maailmaan, kuitenkin samalla madaltaen kynnystä tulla konsertteihin, tarjoten elämyksiä myös muista musiikin genreistä.

 

Tapahtumien korkea taso ja ammattimaisella maulla toteutetut kokonaisuudet ovat tärkeimmät ohjenuoramme. Vuosien kokemus on osoittanut, että yhteisvoimin saadaan aikaiseksi kaikille elämyksellinen tapahtuma.

 

Nurmijärven Musikantit ry:lle myönnettiin vuonna 2017 Nurmijärven kunnan

kulttuuripalkinto Konstiniekka.

Teemme yhteistyötä myös muiden nurmijärveläisten muusikoiden, taiteilijoiden, kirjailijoiden ja näyttelijöiden, sekä yrittäjien kanssa. Yhteistyöehdotuksia otamme mielellään vastaan ympäri vuoden.