Jaani helander, sello

Jaani Helander (s. 1989) valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2013 professori Martti Rousin luokalta ja on siitä lähtien ollut Helsingin kaupunginorkesterin jäsen.

 

Tällä hetkellä hän opiskelee professori Natalia Gutmanin johdolla Scuola di Musica di Fiesolessa Firenzessä, Italiassa. Hän toimii myös Sibelius-Akatemiassa sellon tuntiopettajana.

Helander voitti toisen palkinnon Turun sellokilpailussa 2010 ja ensimmäisen palkinnon jousisoitinkilpailussa ISA-festivaalilla Itävallassa samana vuonna.

Helander on intohimoinen kamarimuusikko ja hän on esiintynyt useilla festivaaleilla, kuten iPalpitifestivaalilla Los Angelesissa, Nafplion-festivaalilla Kreikassa sekä Suomessa mm. Kuhmon Kamarimusiikissa, Korsholman Musiikkijuhlilla ja Sysmän Suvisoitossa.

 

Hän toimii uuden Helsinki Chamber Music Festivalin taiteellisena johtajana yhdessä viulisti Kreeta-Julia Heikkilän kanssa. Heikkilän ja pianisti Jaan Otsin kanssa.

Helander on perustanut Trio Teoksen, jonka debyyttikonsertti oli Tallinn Chamber Music Festivalilla elokuussa 2017.

 

Jaani Helander soittaa Finlandssvenska Instrumentfondenin italialaisella Vincenzo Postiglione -sellolla vuodelta 1914.